Virsivisan tukihenkilöt


Virsivisaa toteutetaan kouluissa ja seurakunnissa ympäri Suomen. Näiden työympäristöjen, koulujen ja seurakuntien ominaispiirteet vaihtelevat suuresti riippuen esimerkiksi paikkakunnan väkiluvusta. Jokaiselle paikkakunnalle on lisäksi muotoutunut omat toimintatapansa.
Joukko aiemmin Virsivisaa toteuttaneita kanttoreita ja opettajia on lupautunut visan tukihenkilöiksi. 
Tukihenkilöiltä voi saada apua käytännön toteutukseen liittyviin kysymyksiin. Tukihenkilöt ovat valmistautuneet keskustelemaan ja auttamaan oman kokemuksensa pohjalta.
Alla on jokaisen tukihenkilön kuvaus omasta työympäristöstään. Kuvausten perusteella voit valita, kehen olet yhteydessä – kenen kokemuksesta voisi olla eniten hyötyä juuri sinulle. 
Löydät alta myös jokaisen tukihenkilön yhteystiedot sekä ajan, jolloin hänet parhaiten tavoittaa. 

Kaikenlaisissa Virsivisaan liittyvissä kysymyksissä apua antaa myös SLK:n väki: Heidi, Mari ja Erja. Myös heidän yhteystietonsa löytyvät alta.  


Jukka Hassinen
kanttori, Jyväskylän srk, Palokan aluesrk
GSM 050 523 4136
jukka.hassinen(at)evl.fi

Jyväskylän seurakunnassa on n. 100 000 seurakuntalaista. Seurakuntamme jakaantuu 9 alueseurakuntaan. Seurakunnan 18:sta kanttorin virasta 16 on sijoitettu alueseurakuntiin; tämän lisäksi kirkkomusiikin vastuuviranhaltija toimii yhteisessä seurakuntapalvelussa koordinoiden ja kehittäen koko seurakunnan jumalanpalvelusmusiikkia ja muuta musiikkitoimintaa alaisenaan yksi kanttorien lomituksia hoitava kanttori. 
Toimin Palokan alueseurakunnassa A-kanttorin virassa ja virkani painopiste on virsikasvatus. Vaikka perustehtäväni rajoittuu alueseurakuntaan (n. 16 000 seurakuntalaista, 4 koulua), painopisteen kautta tehtävääni kuuluu koordinoida ja kehittää virsikasvatusta koko seurakunnan alueella. Tässä roolissani koordinoin Virsivisan toteutusta Jyväskylän seurakunnassa.
Minuun voi ottaa yhteyttä sähköpostitse tai puhelimitse. Vastaan mielelläni yhteydenottoihin tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin.
 


Marjo-Riitta Lehtonen
kanttori, Lappeen seurakunnan kanttori
GSM 040 312 6612
marjo-riitta.lehtonen(at)evl.fi

Olen ollut toteuttamassa Virsivisaa visan kahtena edellisenä kertana; viimeksi kahden seurakunnan, Lappeen ja Lauritsalan alueilla. Kouluja oli mukana yhteensä 10, niiden koot vaihtelivat suuresti. Pienimmissä kyläkouluissa oli 3.–4.-luokkalaisia yhden joukkueen verran, ja suurimmissa kouluissa molempia luokkia oli 4 rinnakkaisluokkaa. Kaikissa näissä oli erityisluokat integroituna. 
Pidin jokaiselle luokalle/ yhdistelmälle 2 oppituntia ennen kisaa. Tämän lisäksi osallistuin kaikkiin kilpailutilanteisiin lukuun ottamatta valtakunnallista finaalia.
Erityisesti sydäntäni lähellä ovat erityisluokat.
Kysymyksiin vastaan työpäivinäni.
 



Mirjam Odé
kanttori, Mäntsälän seurakunta
mirjam.ode(at)evl.fi

Mäntsälän seurakunnassa on jäseniä n. 16 350 ja väkiluku n. 20 000. Alakouluja on 16. Mäntsälän seurakunta on itsenäinen seurakunta.
Yhteydenotot toivon sähköpostitse n. 3 päivän vastausviiveellä.



Teija Tuukkanen
kanttori, Vuosaaren srk, Helsinki
GSM 050 532 6841, ma–pe
teija.tuukkanen(at)evl.fi

Työskentelen Vuosaaren seurakunnassa, joka kuuluu Helsingin seurakuntayhtymään. Seurakuntamme väkimäärä on noin 20 000 ja ominaista sille on monikulttuurisuus. 
Kouluja alueella on 7, joista vain yksi toistaiseksi osallistunut Virsivisaan. Yhdessä seurakuntamme toisen kanttorin kanssa olemme järjestäneet Virsivisalle seurakunnasta puitteita, koulut ovat hoitaneet itse virsien opettelun.


Sirkka Rouhiainen
kanttori, Anttolan seurakunta
GSM 0400 143 457
sirkka.rouhiainen(at)evl.fi

Olen kanttorina pienessä Mikkelin seurakuntayhtymään kuuluvassa Anttolan seurakunnassa. Pari vuotta sitten lopetin yli 10-vuotisen taipaleeni hiippakuntakanttorina Mikkelin hiippakunnassa.
Koko Virsivisan ajan olen ollut mukana toteuttamassa visaa eri tavoin. Ihan ensimmäisessä visassa, joka toteutettiin Kouvolan rovastikunnassa, olin tuomarina. Jo silloin näin, miten tärkeä ja mukava tällainen visa on. Mielestäni tämä on mitä mainioin tapa pitää yllä virsiopetusta seurakunnassa.



Timo Turtiainen
rehtori, Tuomarilan koulu, Espoo
timo.turtiainen(at)espoo.fi

Virsivisaa olen tehnyt noin 300 oppilaan musiikkipainotteisessa koulussa musiikkiluokkalaisten kanssa. 
Olen parhaiten tavoitettavissa sähköpostilla. Ensimmäiseen yhteydenottoon sähköposti sopii hyvin. Sähköpostissa voin antaa myös puhelinnumeroni.



Katriina Salo
opettaja, Itä-Hakkilan koulu, Vantaa
katriina.salo(at)vantaa.fi

Virsivisaan osallistumisesta minulla on kokemusta yhdestä visan kaudesta vuosina 2008–2009. Tein visaa oman 3. luokkani kanssa Itä-Hakkilan koulussa Vantaalla. Opettelimme virsiä pääosin uskonnon ja musiikin tunneilla. Apua virsien opetteluun ja opettamiseen sain seurakuntamme kanttorilta. Mikään musiikin tai virsien expertti ei tarvitse olla, kun ryhtyy Virsivisaa tekemään. Siinä riittää oppilaiden ja opettajien into osallistua ja oppia.  
Kerron mielelläni, miten me Virsivisaa toteutimme. Yhteydenotot toivon mieluusti ensin sähköpostitse.


Lisäksi apuaan antavat

Heidi Kääriäinen, Virsivisan projektisihteeri, SLK puh. (09) 6877 4525
heidi.kaariainen@lastenkeskus.fi

Mari Torri-Tuominen, musiikkikouluttaja, SLK puh. (09) 6877 4512
mari.torri-tuominen@lastenkeskus.fi 

Erja Saarinen, tiedottaja, SLK puh. (09) 6877 4511
erja.saarinen@lastenkeskus.fi

Tulosta sivu