Reilut 7 000 koululaista mukana Virsivisassa
Viides valtakunnallinen Virsivisa pyörähtää käyntiin tällä viikolla, kun reilut 7 000 kolmas- ja neljäsluokkalaista testaa virsi- ja virsikirjatuntemustaan kouluissa eri puolilla Suomea.
Kouluvisojen voittajat kohtaavat seurakunnittain viikolla 6. Kunkin hiippakunnan parasta etsitään 12. huhtikuuta ja valtakunnallinen finaali järjestetään 26. toukokuuta Turussa osana Turku Euroopan kulttuuripääkaupunkina -tapahtumia.
Virsivisa ei ole laulukilpailu vaan visailu, jossa tutustutaan virsiin monin eri tavoin. Kolmihenkiset joukkueet edustavat kaikissa vaiheissa koko omaa koululuokkaansa. Näin vahvistetaan luokan yhteisöllisyyttä ja kokemusta siitä, että virret kuuluvat kaikille laulutaitoon katsomatta.
”Virsien myötä välitämme paitsi hengellistä perintöä myös kulttuuri- ja muita arvoja, joita suomalainen yhteiskunta pitää tärkeinä. Laulaminen sinänsä taas opettaa lähimmäisen rakkautta ja toisista huolehtimista: on kuunneltava muita, on kannettava oma vastuu laulusta, on noudatettava yhteisesti sovittuja periaatteita”, perustelee musiikkisihteeri Mari Torri-Tuominen Seurakuntien Lapsityön Keskuksesta.
”Eikä virsilaulu ole kouluista hävinnyt. Jotkut viime hetkellä luokkansa mukaan ilmoittaneet opettajat eivät ole pitäneet ongelmana harjoittelun aloittamista tai edes virsilistaan tutustumista vain muutama viikko ennen visaa – koska virsiä lauletaan muutenkin niin paljon.”
"Virret ovat käyttötavaraa, ja lapset ansaitsevat mahdollisuuden laulamisen riemuun”, kannustaa myös Virsivisan kummi, muusikko Sari Kaasinen.
Virsivisan järjestää Seurakuntien Lapsityön Keskus ry yhdessä PTK – poikien ja tyttöjen keskus ry:n, Kirkkohallituksen ja Opetushallituksen kanssa. Paikallisesti visaa toteuttavat hiippakunnat, seurakunnat ja koulut.
Lisätietoja
Seurakuntien Lapsityön Keskus:
Musiikkikouluttaja Mari Torri-Tuominen, p. (09) 6877 4512, mari.torri-tuominen@lastenkeskus.fi
Projektisihteeri Heidi Kääriäinen, p. (09) 6877 4525, heidi.kaariainen@lastenkeskus.fi
Tiedottaja Erja Saarinen, (09) 6877 4511, erja.saarinen@lastenkeskus.fi
www.virsivisa.fi




