KOULUVISAN TEHTÄVÄT

 

Sopivissa väleissä voidaan laulaa yhdessä virsiä, esimerkiksi heti visan aluksi ja neljännen kysymyksen jälkeen. Virret voivat olla Virsivisan virsiä.

Huomaa, että virsilista saa olla esillä tehtävään 6 asti, viimeistä tehtävää varten ne kerätään pois!

 

 

Tehtävä 1: Lauletaan virsi!

Jokaiselle joukkueelle arvotaan yksi virsi, jonka ensimmäisen säkeistön joukkue laulaa. Saatuaan virren joukkue voi laulaa virren säkeistön hiljaa omassa ryhmässään. Kun oma vuoro tulee, tulee virsi laulaa reippaasti siten, että jokainen salissa oleva varmasti kuulee vastauksen. Tehtävässä saa käyttää apuna virsikirjaa.

 

 

Virret arvotaan virsilistan virsistä!

 

 

 

Tehtävä 2: Järjestä tavut oikein!                                                                                  

Tehtävänä on järjestää virren alkusanojen tavut oikein. Huom! Sekaisin menneiden tavujen joukkoon on lipsahtanut yksi ylimääräinen tavu! Tavut kirjoitetaan oikeassa järjestyksessä paperille. Vastauksen tehtävään voi antaa myös lausuen tai laulaen virren alkusanat. Tehtävässä ei saa käyttää apuna virsikirjaa.

 

 

a

 

NET  ME  PIE  SET  NÄM  LAP  RIEN  ME  RAA

 

 

b

                    

SUT  TUS  NOUS  LEIS  ON  KO  KRIS  TA  KUOL

 

 

c

 

TE  KAAT  TE  MAAT MUIT  RIE  LI  KI  KAIK 

 

 

!!!      BONUS-TEHTÄVÄ: Mikä sana

         jäljelle jääneistä tavuista muodostuu?       !!!

 

 

 

Tehtävä 3: Tunnistatko kuulemasi virren?

Tehtävänä on tunnistaa 3 eri virttä soitettuna, ilman sanoja. Vastaus annetaan kirjoittamalla paperille virren numero tai alkusanat. Voitte kirjoittaa vastauksenne jo virren soidessa. Tehtävässä ei saa käyttää apuna virsikirjaa.

 

 

 

 

Soitetaan jokaisen virren melodia yksiäänisesti yhden kerran läpi.

     Virsi a: VK  125 (Kosketa minua, Henki)

     Virsi b: VK  503 (Taivaan Isä suojan antaa)

     Virsi b: VK  503 (Taivaan Isä suojan antaa)

 

 

 

 

 

Tehtävä 4: Oikein vai väärin?

Osa seuraavista väitteistä on oikein ja osa väärin. Merkitkää väitteen perään rasti, onko väite oikein vai väärin. Tehtävässä saa käyttää apuna virsikirjaa.

 

 

Virsi 21 on otettu virsikirjaan vuonna 1535.

 

 

Virsi 135 kuuluu osastoon Pyhä Kolminaisuus.

 

 

Virsi 332 voidaan laulaa kahdella eri sävelmällä.

 

 

Virren 397 säveltäjää ei tunneta.

 

 

Virren 484 sävelmällä voidaan laulaa myös virsi 182. 

 

 

Virren 501 on sanoittanut Enoch Sontonga.

 

 

 

Tehtävä 5.  Jatka virttä!

Seuraavaksi tehtävänä on jatkaa virttä laulamalla. Jokainen joukkue kuulee vuorollaan pienen pätkän virttä. Joukkueen tehtävä on jatkaa virttä laulamalla virren seuraavat sanat eli virren säe loppuun. Jokainen joukkue saa 2 virttä jatkaakseen. Esimerkki: esilaulaja laulaa 'Hoosianna, Daavidin Poika', niin joukkue vastaisi laulamalla 'kiitetty olkoon hän'. (Tätä voidaan myös harjoitella) Tehtävässä ei saa käyttää apuna virsikirjaa.

 

 

Tehtävä toteutetaan kahdella laulukierroksella. Kullakin kierroksella

 käytetään siihen erikseen määriteltyjä virsiä.

Jos joukkueita on enemmän kuin 10, aloitetaan kyseisen kierroksen

 virsilista alusta uudelleen.

Toisen kierroksen virsiä lauletaan vasta toisella kierroksella ja

toimitaan vastaavasti.

Mikäli joukkue ei vastaa tai vastaa väärin, niin esilaulaja laulaa

KOKO säeparin uudelleen ennen siirtymistä seuraavaan joukkueeseen.

(Oikean version laulaminen mm. antaa palautteen siitä, onko vastaus oikein.)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


1. kierros

 

 

Esilaulaja laulaa

säkeen oikea jatko

 

13:1

 

 Nyt sytytämme kynttilän,

 

 

se liekkiin leimahtaa.

 

21:1

 

 Enkeli taivaan lausui näin:

 

 

Miks’ hämmästyitte säikähtäin?

 

88:1

 

 Lensi maahan enkeli

 

 

joutuisampi tuulta.

 

135:1

 

 Jumala loi auringon, kuun

 

 

ja järvet ja puut, ihmiset myös.

 

218:1

 

 Tuomme luokse Jeesuksen

 

 

rakkaan lapsen pienoisen.

 

332a:1

 

 Herraa hyvää kiittäkää,

 

 

iloiten ylistäkää.

 

488:1

 

 Jeesus, sinä itsekin

 

 

olet ollut pieni.

 

490:1

 

 Mä silmät luon ylös taivaaseen

 

 

ja yhteen käteni liitän.

 

501:1

 

 Kuule, Isä taivaan, pyyntö tää:

 

 

Auta, ettei kukaan yksin jää.

 

548:1

 

 Tule kanssani, Herra Jeesus,

 

 

tule, siunaa päivän työ.

 

 

2. kierros

 

 

7:1

 

 Valmistu, Herran kansa

 

 

nyt vastaanottamaan,

 

32:1

 

 Me lapset pienet riennämme

 

 

nyt Beetlehemin seimelle.

 

78:1

 

 Vieraalla maalla kaukana

 

 

on kumpu kivinen.

 

92:1

 

 On Kristus noussut kuolleista

 

 

halleluja, halleluja,

 

125:1

 

 Kosketa minua, Henki

 

 

kosketa, kirkkaus!

 

327:1

 

 Kaikki maat, te riemuitkaatte,

 

 

kansat, Herraa palvelkaa!

 

397:1

 

 Kun on turva Jumalassa,

 

 

turvassa on paremmassa

 

484:1

 

 Totuuden Henki,

 

 

johda sinä meitä

 

494:1

 

 Luoja enkeleineen

 

 

hoivaa maailmaa,

 

503:1

 

 Taivaan Isä suojan antaa.

 

 

Hän on Isä jokaisen.

 

 

Tehtävä 6: Mistä virsistä on kysymys?

Virret ovat usein runomuodossa, mutta ne voidaan myös kertoa toisella tavalla. Mistä virsistä on kysymys? Vastaus annetaan kirjoittamalla virren ja säkeistön numero paperille. Tehtävässä saa käyttää apuna virsikirjaa.

 

 

 

 

   a

 

Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle.”

 

 

   b

 

Rakas Jeesus. Suo, että voisin olla avuksi lähimmäisilleni. Auta, ettemme koulussa riitelisi ja kiusaisi toisiamme. Aamen.

 

  

   c

 

Jumala antaa lapselle lahjansa. Sen vuoksi vauva kastetaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

Tehtävä 7: Mikä virsi?

Missä virsissä esiintyy seuraavia sanoja: kynttilä, enkeli ja leipä? Osa näistä sanoista voi esiintyä useammassakin kuin yhdessä virressä. Juontaja kertoo, kuinka monessa enimmillään.

Virren numero voi olla useammassa eri ruudussa.

Vastaus tähän tehtävään annetaan kirjoittamalla paperille virren numero tai se kohta, jossa sana esiintyy. Jokaisesta oikeasta virrestä saa yhden pisteen. Tehtävässä ei saa käyttää apuna virsikirjaa eikä virsilistaa!

 

 

Huomaathan, että tässä kysymyksessä ei saa käyttää virsilistaa!

Tehtävä toteutetaan seuraavanlaisesti:

1. Joukkueilta kerätään virsilistat pois.

2. Juontaja asettaa eteen pöydälle numeroidut 3 esinettä: 1)kynttilä, 2)enkeli, 3)leipä.

3. Esineet nimetään yhteisesti, ääneen sanoen.

4. Joukkueille jaetaan vastauspaperit, joihin he kirjoittavat esineet oikeassa järjestyksessä.

5. Juontaja kertoo, kuinka monessa virressä kukin esine enimmillään voi esiintyä, ks. oikeat vastaukset!

6. Juontaja esittää kysymyksen.

 

 

 

 

 

 

Kouluvisan päätös: lauletaan ja soitetaan yhdessä!

 

Tavoitteena on hauska ja vauhdikas päätös Kouluvisalle ja että kaikki joukkueiden jäsenet sekä mahdollisesti heidän luokkansa pääsevät osallistumaan virren toteuttamiseen soittaen ja laulaen.

 

Juontaja tai yhdyshenkilö valitsee virren Virsivisan virsistä. Jokainen osallistuja saa valita rytmisoittimen, samaa soitinta voi olla usealla eri oppilaalla.

Taputukset, tömistykset ja napsutukset käyvät myös mainiosti, mikäli soittimet eivät riitä!

Yleisö saa laulaa mukana!

 

 

 

 

 


Tulosta sivu